Viikon Koirakuvassa valitaan tästä lähtien kerran kuukaudessa kaikkien haasteeseen osallistuvista blogeista Kuukauden Koirakuva. Valinnat tekee koirakuva-tiimi, eli Elina, Paula, Sari ja Elina vuorotellen.

Kuukauden Koirakuva valitaan kuukauden viimeisellä viikolla ja siitä tehdään oma postauksensa ja oma laatikko, jossa on kuukauden kuva lisäksi linkki kyseiseen blogiin.

Omassa postauksessa Kuukauden Koirakuva esitellään lyhyesti ja siihen lisätään blogin linkki/nappi. Kuva on esillä laatikossa siihen asti, että uusi Kuukauden Koirakuva valitaan.

Valinnasta ilmoitetaan blogiin ja kuvan käyttämiseen kysytään lupa. Kuvaa voidaan muokata pienemmäksi/rajata laatikkoon sopivaksi, kuitenkaan muuttamatta kuvaa huomattavasti. Valinnasta voi myös luonnollisesti kieltäytyä.


Erikseen koirakuvahaasteessa on esittely-osionsa, jossa voi esitellä oman koiransa ja bloginsa. Näin saa myös oman bloginsa linkin sivuille. Kuukauden Koirakuva ja esittelyt eivät ainakaan toistaiseksi liity mitenkään toisiinsa, mutta siihen voi olla tulossa muutos myöhemmin. Jos Kuukauden Koirakuvan kohteesta on tehty esittely, se linkitetään myös Kuukauden Koirakuva-laatikkoon.

Kysymyksiä ja ideoita aihetta koskien otetaan vastaan mielellään a010.gif


       
          lassie_l.jpg


Mukavaa alkavaa viikkoa koko koirakuva-jengille! Tiistaina palataan asiaan uuden haasteen merkeissä! s025.gif Vielä ehtii mukaan runoilemaan...!


PS. Ehdotuksia haaste-aiheiksi ja muuta palautetta voi antaa tänne.